SSO Ravintolat


Webdesign Talvio

Sokos Hotel Rikalalta lahjoitus Varsinais-Suomen Lastensuojelukuntayhtymälle

2011-09-16

Sokos Hotel Rikalan Bar&Night-ravintolassa järjestetyn PääsiäisRockin pääsylipputulot ovat olleet varattuna Halikon Perhetukikeskuksen uudisrakennuksen sisustusta varten. Varat luovutettiin Rikalan Estradi-tilassa 15.9 Varsinais-Suomen Lastensuojelukuntayhtymälle. – Aloitamme parhaillaan uudisrakennuksen sisustustyöt, kertoo Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän johtaja Hannu Heinonen.

- Kuudetta kertaa järjestetty PääsiäisRock keräsi aktiivisia musiikin ystäviä paikalle ja sitä kautta tukea Varsinais-Suomen Lastensuojelukuntayhtymälle. Lipputulot olivat yhteensä 888 euroa. Tapahtumassa esiintyivät FIASKO ja Honeysuckers, kertoo ravintolapäällikkö Peter Miller.

Lahjoitusta vastaanottamassa oli Varsinais-Suomen Lastensuojelukuntayhtymän johtaja Hannu Heinonen. Lahjoituksen luovuttivat Rikala Bar&Nightin ravintolapäällikkö Peter Miller ja Sokos Hotel Rikalan hotellinjohtaja Jaana Johansson.



SSO luopuu Plaza Delistä - Uusi Deli Baker’s aloittaa huhtikuussa

2011-03-01


SSO keskittää Salon kauppakeskus Plazan kahvilatoiminnat Plazan toiseen kerrokseen Café Figaroon ja Antonion Silta-ravintolaan ja luopuu samalla 1.4. alkaen Plazan 1. kerroksen Plaza Delin liiketoiminnasta. Plaza Delin henkilökunta sijoittuu SSO:n muihin yksiköihin vanhoina työntekijöinä.

Uutena yrittäjänä samoissa tiloissa aloittaa myöhemmin huhtikuussa Deli Baker’s leipomo- ja herkkutuotteiden erikoisliike.



Ystävänpäiväetuja 14.2. SSO-ravintoloista!

2011-02-10

Ystävänpäivänä 14.2. Antoniosta

Platter for 2
paneroituja broilerin fileitä, tikkuperunoita, sipulirenkaita, paneroituja jalapenoja, mozzarellatikkuja, salsaa, quesoa, valkosipulimajoneesia, hedelmäsalsaa, appelsiinia S-Etukortilla 19,90 (norm. 22,90)

S-ETUKORTILLA mud cake KAKSI YHDEN HINNALLA 5,60 (norm. 11,60)

S-ETUKORTILLA HIIHTOLOMAVIIKOLLA 21.–27.2.

Lasten hampurilaisateria

hampurilaisen välissä jauhettu täyslihapihvi ja ketsuppia. Lisänä ranskalaisia, kurkkutikkuja ja vesimelonia + pieni juoma valinnan mukaan
S-Etukortilla 5,90 (norm. 7,20)

Ystävänpäivänä 14.2. Rossosta

Ystävänpäivänä S-Etukortilla a la carte –listalta KAKSI PASTAA YHDEN HINNALLA! Tarjoamme edullisemman.

Lapsille:
Hiihtolomaviikolla 21.–27.2.2011
Lihapullat ja perunamuusi
S-Etukortilla 2,50 (norm. 6,50)



Ravintola Pegasus avattu Astrum-keskukseen

2011-02-06

 

http://www.ravintolapegasus.com/img/logo.png


Astrum Keskus

Salorankatu 5-7

24240 Salo


050 3807 234

info@ravintolapegasus.com

 

Lounas ma-pe 11-15

Iltaravintola:

ma- to 15-22

pe 15-23

la 12-23

su teatteri Provinssin näytöspäivinä 12-19


http://www.ravintolapegasus.com/



UUTTA CAFÉ SALOSSA!

2011-01-30

Nyt ihanat pizzat suoraan kuumasta pizzauunista!! Tule ja ihastu!


Pizzalistalla mm.
* Café Salon Pizza -  parmankinkkua, punasipulia, mozzarellaa, basilikaa ja juustoraastetta - 10 €
* Pizza alá Mari -  kylmäsavulohta, punasipulia, pestokastiketta, basilikaa ja mozzarellaa - 10 €
* Hottipizza - chilitomaattikastiketta, kanaa, jalapenoa, ananasta ja juustoraastetta - 9 €
* Tropicana -  kinkkua, ananasta, tomaattia ja juustoraastetta - 8,50 €
Kaikkiin pizzoihin voit lisätä täytteitä, esim. vuohenjuustoa, aurajuustoa, ananasta, jalapenoa, fetajuustoa, aurinkokuivattua tomaattia, katkarapuja yms. - lisätäyte 1 €.



     



Paikkakunnan Rosso valjastaa asiakkaat pizzasuunnittelijoiksi

2011-01-05

Rosso-ravintolat ovat käynnistäneet kampanjan, jossa asiakkaat voivat äänestää ja suunnitella omalle lähi-Rossolleen pizzan pohjasta ja kastikkeesta alkaen aina täytteisiin ja juustolajeihin asti. Kampanjan äänestyksissä parhaiten menestyneiden pizzojen joukosta valitaan pizzat Rossojen ruokalistoille.

Tempaukseen osallistuvat myös Salon ja Lohjan Rossot. - Asiakkaidemme omistamana yrityksenä haluamme antaa asiakkaillemme mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä valikoimissamme on. Sosiaalisen median ja internetin kautta käytävä kilpailu antaa siihen helpon ja hauskan mahdollisuuden, SSO:n toimialajohtaja Kosti Talala kertoo.

Pizzakisa-kampanjaan voi osallistua Rosson nettisivuilla www.rosso.fi tai Facebook-sivujen kautta 3.1.–8.3. 2011 aikana. Pizzaehdotuksen lähettämällä voi voittaa myös skootterin ja muita palkintoja.




Cafe Matilda mukaan Ruokasalon sivuille!

2010-12-07

Hämeentie 37
24100 Salo

Avoinna
ma-pe 7.30-18.00
la 8.00-16.00
su Suljettu

 

Cafe Matilda palvelee sinua uusituissa, viihtyisissä tiloissa Euromarketin talossa, Salossa.

 

Lounas ma-pe klo 11-14

 

Joka päivä tarjolla lisäksi runsas salaattipöytä 6,90 € klo 10-17.



Salon taidemuseon SSO-stipendi kuvataiteilija Taneli Rautiaiselle

2010-11-22


SSO on monin tavoin mukana toimialueensa kulttuurin tukemisessa ja monipuolistamisessa. Yhteistyökumppaneina ovat mm. Salon taidemuseo Veturitalli ja Salon Teatteri ry, joille molemmille on perustettu SSO:n nimeä kantavat rahastot. Rahastojen varoista jaetaan vuosittain stipendit salonseutulaisille taiteilijoille, taiteen harrastajille tai taiteen opiskelijoille. Stipendien tarkoituksena on edistää Salon seudulla työskentelevien taiteilijoiden toimintaedellytyksiä.

SSO:n taidemuseostipendin saajasta päättää Suur-Seudun Osuuskaupan ja Salon taidemuseon asiantuntijoista koostuva toimikunta. Stipendi jaettiin tänä vuonna 12. kerran ja sen sai kuvataiteilija Taneli Rautiainen.

Kuvataiteilija Taneli Rautiaiselle (s.1983 Salo) on myönnetty Salon taidemuseon Suur-Seudun Osuuskaupan SSO -stipendi 2010. Stipendi on suuruudeltaan 1700 euroa. SSO-stipendi 2010 myönnetään kannustimena kuvanveistäjä Taneli Rautiaiselle. Hän on nuoresta iästään huolimatta jo vuosia toiminut aktiivisesti kuvataiteen alalla, rohkeana ja omaperäisenä luovan työn tekijänä.

Taneli Rautiainen on opiskellut kuvanveistoa Kuvataideakatemiassa Helsingissä vuosina 2003–2008. Hän on osallistunut lukuisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin vuodesta 2005. Vuonna 2009 Taneli Rautiainen pääsi Helsingin Taidehallissa järjestettyyn ’Nuoret 2009’ näyttelyyn, johon pääsi vain 5 % hakeneista; 1246 teoksesta näyttelyyn valittiin 70 maalausta, veistosta sekä video- ja ääniteosta. Yksi näyttelyyn valituista oli Taneli Rautiaisen veistos Nimetön 2009. Taneli Rautiainen on pitänyt myös yksityisnäyttelyitä, viimeksi Galleria Huudossa Helsingissä loka-marraskuussa 2010.

Taneli Rautiaisen ja Anssi Pulkkisen yhdessä tekemä vuolukivinen veistos "Fokus" paljastettiin 2006 Suomen Kivikeskuksen pihalla Juuassa. Vuonna 2005 järjestetyn veistoskilpailun voittajaksi valittu "Fokus" on sohvaryhmä ja postmoderni tervetuliaispaikka keskellä Kivipuistoa. Taneli Rautiainen ja Anssi Pulkkinen voittivat myös Kuvataideakatemian ja valtion taideteostoimikunnan järjestämän, Kuvataideakatemian opiskelijoille suunnatun taidekilpailun. Taidekilpailu järjestettiin syksyllä 2008 Kuvataideakatemian 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kilpailun tarkoituksena oli löytää ehdotuksia Kuvataideakatemiaan sijoitettavik si tai ajatuksellisesti akatemiaan liittyviksi taideteoksiksi. Voittanut kilpailuehdotus, Four Untitled Whites in a Row, on valmisteilla. ”Arvostelulautakunta ihastui erityisesti ajatukseen, että teos on osittain havaittava ja osittain käsitteellinen. Se on samaan aikaan konkreettinen ja tarinallinen, rakennuksen julkisivussa ulospäin näkyvä elementti ja toisaalta eräänlainen Kuvataideakatemian muodostaman yhteisön
sisäinen legenda. Siinä myös leikitellään arkkitehtuurilla, illuusiolla koko tilan haltuun ottamisesta”, summasi juryn puheenjohtaja, professori Riikka Stewen voittajaehdotusta. Arvostelulautakunta esitti valtion taideteostoimikunnalle Rautiaisen ja Pulkkisen ehdotuksen toteuttamista.
 



SaloShopsin Joulukeikka 25.11. tuo myös joulun Café Saloon

2010-11-21



Ohjelmassa klo 15 alkaen käsityöläisten myyjäiset kahvilan pikkusalissa, josta voit löytää yksilöllisiä ja ihania joululahjoja. Myyjinä Avillane huopatuotteineen, Sädehelmi koruineen, Sallan Paja kransseineen ja risutöineen, Nordströmin Jaana haltijoineen, Hoppu Design lastenvaatteineen ja taitaa sieltä löytyä Café Salonkin käsityönäytteitä :)
Kahvilan puolella on piparkakkutalonäyttely, josta voit valita oman suosikkisi osallistumalla äänestykseen!
Klo 17 alkaen Eetu Sadeharju (tuttu mm. Black Coffee Triosta ja 13 Stances-orkesterista) soittelee pianollaan jouluisia ja jazzahtavia säveliä. TERVETULOA JOULUTUNNELMAAN!!!



Fransmanneissa uusi meny

2010-10-18

Fransmanni-ravintoloissa herkutellaan 14.10. lähtien uuden ruokalistan antimilla. Uusia annoksia ovat mm. kokonaisena valmistettu kultaotsa-ahven, ylikypsä murea porsaankylki tai Valrhonan suklaasta valmistettu lämmin suklaakakku. Maalaisranskalaista ruokaa kyydittävät mm. rhônelaiset Château Montfauconin viinit ja ruoka- ja viinilistakansissa näkyy Johanna Oraksen Provencen innoittama taide.

Fransmannin maalaisranskalaisen ruokalistan uudistuksessa korostuvat provencelaisen keittiön perinteet suomalaisten keittiömestareiden tulkitsemina. Provencen maakunta on innoittanut vuosisatojen ajan etenkin maalareita, kirjailijoita ja matkailijoita. - Klassikkoruokien rinnalle on nyt tuotu rehevät annokset mm. härkärilletestä alkuruokana, perinteisiä sinisimpukoita, mureaa porsaankylkeä, kokonaista kultaotsa-ahventa ja uusina makeina herkkuina Valrhonan suklaasta valmistettu suklaakakku ja aidot ranskalaiset macarons-pikkuleivät. ”Ruokalistamme kanteen on kuvattu taiteilija Johanna Oraksen maalaus ”muistojen Provence, kertoo Fransmannin ravintolapäällikkö, Kaisa Koskinen.

Kattavalla viinilistalla, Johanna Oraksen kuvittamilla sivuilla on uusia tuttavuuksia mm. maailman arvostetuimpiin samppanjoihin kuuluva Louis Roederer Brut Premier Champagne, tunnetun ja palkitun Alsacen viinitalon Dopff & Irion Crémant D’Alsace Blanc de Blancs, Languedocin alueen kunnianhimoinen premium viinien tuottaja Gérard Bertrandin Grand Terroir Tautavel ja Château de Montfaucon viinitilan Côtes du Rhône. - Provencelaisista tunnelmista ammentaa myös viinilistan kanteen kuvattu Johannan maalaus ”Aistien valtakunta”.  Suomalais-ranskalaisen pariskunnan isännöimän rhônelaisen viinitilan Château de Montfauconin viinipullo on saanut kunniapaikan viinilistan kannen Johanna Oraksen maalauksessa. Vanhojen ranskalaisten viinitarhojen perinteet sopivat rauhalliseen ja nautinnolliseen ilmapiiriimme, tunnelmoi Koskinen.

Lisätietoja: SSO, ravintolapäällikkö Kaisa Koskinen, p. 044 770 5258
www.fransmanni.fi

Taiteilija Johanna Oras on tallentanut provencelaista tunnelmaa taiteeseensa asuessaan Ranskassa. Oraksen provencelaiset öljyväriteokset kiertävät taidenäyttelynä Fransmanneissa toukokuuhun 2011, kiertuepaikkakunnat nähtävillä www.fransmanni.fi. Grafiikkatyöt maalauksista on nähtävillä kaikissa Fransmanneissa.. Fransmanni lahjoittaa Oraksen teoksen taidehuutokaupan tuotokset Mannerheimin lastensuojeluliiton toimintaan syksyllä 2011. Lisäksi tauluista on myynnissä postikortteja, joista lahjoitetaan euro jokaisesta myydystä kortista Mannerheimin lastensuojeluliiton toimintaan.www.johannaoras.com; www.chateaumontfaucon.com.

Fransmanni on S-ryhmän maalaisranskalainen ravintolakonsepti, johon kuuluu 15 ravintolaa Suomessa ja yksi Pietarissa. Vuodesta 1987 toimineen ravintolakonseptin perustana on rakkaus maalaisranskalaisen keittiön puhtaisiin ja täyteläisiin makuihin ja viineihin. Fransmanni työllistää noin 220 henkilöä.



Rosso panostaa italialaisiin makuihin, kasviksiin ja lasten suunnittelemiin ruokiin

2010-09-26

Rosson uusi ruokalista on entistä italialaisempi antipastoista jälkiruokiin. Asiakkaiden toiveiden mukaan pizzatarjonta on nyt monipuolisempi, tuoreiden yrttien käyttöä  on lisätty ja kasviksia löytyy annoksista enemmän. Makunautintojen lisäksi uudella listalla korostuvat terveellisyys ja vastuullisuus. Lasten syöminen on Rossossa helppoa, kun annoksen voi jatkossa koota annospalapelinä. Lasten oman annoskisan voittaja on vihannesten ja kasvisten täyttämä Mr. Chicken Salad.
Uudet maut Italiasta


Rosson uusi ruokalista kehitettiin asiakkaiden toiveiden perusteella. Kasvislisukkeet ja jälkiruokien maut vaihtelevat jatkossa sesonkien perusteella. Italialaisia makuja ja kasvisruokia on enemmän, kuten  tuoretta mozzarellaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, ilmakuivattua kinkkua, tattikastiketta, gorgonzolaa ja artisokkaa.  Runsaat tuoreet yrtit maustavat sekä uusia että klassikkoannoksia. Ohuisiin klassikkopizzoihin voi valita halutessaan kuitipitoisemman ruispohjan. Uutta on muun muassa pienet annokset kuten panzerotti pizzapiiras tai täytetty focaccia, jossa mehevä focaccia-leipä yhdistetään mozzarellaan ja parmesanilla gratinoituun loheen tai broileriin, Brand Manager Merja Helistö kertoo.


Lapset mukana suunnittelussa


Suomen tunnetuin ravintola, Rosso, panostaa lasten ruokailuun. Onni Oravan ruokalistalla kestosuosikki ”Velhon varras” saa rinnalleen ”Annospalapelin”. Lasten mieltymykset otetaan entistä paremmin huomioon, kun lapset voivat itse valita ja palapelin idealla koota mieleisensä ateriakokonaisuuden. Annospalapelissä tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja parilalta, kastikkeissa, perunoissa ja kasviksissa. ”Lasten ruoka-annosten suunnittelukilpailun perusteella perheen nuorimpien toiveena oli saada annoksiin lisää vihanneksia ja kasviksia. Uudella ruokalistalla on tarjolla nyt kilpailun voittaja-annos, 12-vuotiaan joensuulaisen Jutta Moilasen suunnittelema Mr. Chicken Salad”, Helistö iloitsee.


Terveellisyys ja vastuullisuus


Rosson uudella listalla korostuvat selkeiden ja hyvien makujen lisäksi erikoisruokavaliot, terveellisyys ja vastuullisuus. ”Rosso käyttää esimerkiksi vain laktoositonta kermaa annoksissa eikä lasten ranskalaisiin lisätä lainkaan suolaa. Pennepasta tehdään täysjyvävehnästä ja bruschetta-leivät on leivottu runsaasti mineraaleja sisältävästä Kamut-vehnästä. Kevyet herkut on merkitty listalle alle 800 kcal -tunnuksin. Kaikkien annosten ravintoarvot ovat myös saatavilla”, Brand Manager Helistö kertoo ja jatkaa: ”Hyvän italialaisen ruoan päälle juodaan Pauligin UTZ-sertifioitua Mundo-kahvia.” UTZ CERTIFIED on maailmanlaajuinen, puolueettomasti valvottu kahvin sertifiointiohjelma, joka varmistaa vastuullisen tuotantotavan kahvitiloilta lähtien.

 



Arvonlisävero muuttuu heinäkuussa: SSO:n ravintoloissa ja ABC-liikennemyymälöiden ravintoloissa alennus näkyy täysimääräisenä kuluttajahinno

2010-07-01


Heinäkuun alussa 1.7.2010 voimaan astuva arvonlisäveron muutoksen myötä ravintolaruoka tulee edullisemmaksi ja ruoka- ja käyttötavarakaupassa arvonlisäverokannan korotus ei aiheuta välittömästi hinnanmuutoksia.

Ravintolaruuan arvonlisäveroa lasketaan heinäkuun alussa 22 prosentista 13 prosenttiin. - SSO toimii reilusti ja vastuullisesti ja varmistaa asiakastyytyväisyyttä viemällä alennuksen kokonaisuudessaan hintoihin. Niinpä kaikissa ravintoloissamme, kahviloissamme ja baareissa myytävien ruoka-annosten ja alkoholittomien juomien hinnat laskevat 1. heinäkuuta, kertoo toimialajohtaja Kosti Talala.

Majoituspalvelut toteuttavat hinnoittelumuutokset läpinäkyvästi ja majoitushinnat ilmoitetaan jatkossa sentteineen. 1.7.2010 myös majoituspalveluiden arvonlisävero nousee 8 prosentista 9 prosenttiin. Hotelliaamiaisen arvonlisävero laskee 22 prosentista 13 prosenttiin ravintolaruoan alv-alennuksen seurauksena.

Odotettu piristysruiske myös ABC-liikennemyymälöissä


ABC - liikennemyymälät ympäri Suomea vievät ravintolatuotteiden veromuutoksen kokonaisuudessaan hintoihin ravintolan ruoan osalta 1.7.2010. Arvonlisäveron lasku 22:sta 13 prosenttiin ravintolassa syötävän ruoan osalta odotetaan kasvattavan kysyntää huomattavasti ja  tuovan kesäkauppaan piristysruiskeen.

Yleisen arvonlisäveron korotus 22.sta 23 prosenttiin mm. polttoaineiden, auton pesujen ja käyttötavaran osalta ei vaikuta myyntihintoihin tässä vaiheessa, vaan tilannetta arvioidaan myöhemmin.

ABC - liikennemyymälät ovat jatkossakin entistä edullisempia vaihtoehtoja esim. koko perheen ruokailuun.

Arvonlisävero nousee päivittäis- ja käyttötavarakaupassa


Arvonlisäverokannat nousevat 1. heinäkuuta päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, mutta muutos ei näy SSO:n ja S-ryhmän kauppojen hintalapuissa yhdellä kertaa.

- Heinäkuun alussa hinnoittelumuutoksia toteutetaan ainoastaan valikoima- ja ostohintamuutoksista johtuen. Veromuutoksesta aiheutuva työmäärä on myymälöissä niin suuri, ettei mittavan kertamuutoksen tekeminen kannata. Muutostyö olisi kertamuutoksena suurempi kustannus kuin alv-korotuksessa tuleva hinnannousu. Siksi muutokset tehdään asteittain sitä mukaa, kun tuotteet ja hinnat muutenkin muuttuvat. Lisäksi käyttötavaravalikoimissa on keskikesällä paljon kausituotteita ja niiden hinnan väliaikainen korottaminen olisi turhaa siitä aiheutuvaan mittavaan työmäärään verrattuna. Muutokset tehdään asteittain sitä mukaa, kun tuotteet ja hinnat muutenkin muuttuvat, sanoo toimialajohtaja Heikki Vottonen.
 



Café Matilda avasi ovensa

2010-05-27

 

Salon uusin lounaskahvila on avattu Euromarketin yhteyteen, osoitteeseen Hämeentie 37.

 

Café Matilda on Lenita Lagerroosin ja Niklas Lehtolan yhteisyritys, joka raikkaalla sisustuilmeellään ja leikkinurkkauksineen kutsuu lounaalle tai kupilliselle hyvää kahvia vaikka koko perheen.

 

Tarjolla on niin lämmintä lounasta, lämpimiä popcorneja, jäähilejuomia, paniineja, suolaista, makeaa... Koko kahvilamaailman kirjo.

 

Perjantaina 28. toukokuuta voi Matildaan poiketa vaikkapa kokoamaan oman salaattiannoksen laajasta valikoimasta, jossa on vähintään 25 eri vaihtoehtoa. Annoksen hinta on 5 euroa.

 

Café Matilda palvelee arkisin klo 8-18 ja lauantaisin klo 8-16.



SSO uudistaa Cafe Figaron ja Cantina Antonion tiloja Plazassa

2010-05-24

SSO uudistaa Plazassa sijaitsevien Cafe Figaron ja Cantina Antonion tiloja ja toimintoja kesäkuun aikana. – Molempien remontit kestävät muutaman päivän ajan ja silloin tilat ovat suljettuina. Remonttien jälkeen pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin, kertoo SSO:n matkailu- ja ravitsemiskaupan ryhmäpäällikkö Anne Virtanen.

Cafe Figarolle ilmeen raikastus


Cafe Figaro on ollut salolaisten suosittu kohtaamispaikka jo vuodesta 1995.


 – Nyt on aika uudistaa palveluympäristöämme. Tulevalla uudistuksella raikastamme tiloja sekä ilmettä moderneilla materiaaleilla ja kalusteilla. Parannamme myös palvelutiskin toiminnallisuutta - perinteitä kuitenkin kunnioittaen, Virtanen kertoo.

Cantina Antonioon lisää asiakaspaikkoja

Myös Plazassa sijaitseva Cantina Antonio saa uutta ilmettä kesäkuun aikana. – Päätarkoitus on asiakaspaikkojen lisääminen. Varsinkin viikonloppuisin lisätila on todella tervetullutta.

Uudistuksessa tulee lisää asiakastilaa ja samalla uudistetaan olemassa olevaa Antoniota. - Uudistuksen ansiosta pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin entistä paremmin, samalla viihtyisyys paranee, Virtanen toteaa.



S-ryhmän ravintolat laajentavat valikoimaansa uusilla Reilun kaupan viineillä

2010-05-04

S-ryhmän uudet asiakasomistajaviinit tulevat Etelä-Afrikasta ja Espanjasta. Puna- ja valkoviineiksi on valittu etelä-afrikkalaiset Reilu kauppa -sertifioidut Fairhills Shiraz ja Fairhills Chardonnay -viinit. Uusien sertifioitujen asiakasomistajaviinien myyntiennuste on noin 253 000 pulloa.

Reilun kaupan viinejä  myytiin Suomessa viime vuonna 2009 noin 610 000 litraa  Toukokuusta alkaen S-ryhmän ravintoloissa myytävien Fairhills – viinien myyntiennuste on noin 190 000 litraa eli noin 253 000 pulloa seuraavan vuoden aikana. Viini on yksi nopeimmin kasvavista Reilun kaupan tuotteista; reilun kaupan viinien myynti Suomessa kasvoi 2009 68 %.

– Haluamme tarjota laadukkaita ja vastuullisesti tuotettuja viinejä yli 600 ravintolassamme. Näin tarjoamme asiakkaille mahdollisuuden vaikuttaa positiivisesti viinituotannossa työskentelevien ihmisten elämään. Reilu kauppa -sertifioitujen viinien tuotannossa huomioidaan pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden työ- ja elinolojen parantaminen, ketjupäällikkö Katja Malminen SOK:lta kertoo.


Fairhills-viinit tunnetaan laadukkuudestaan. Valkoviini Fairhills Chardonnay 2009 on kuiva, tasapainoinen ja raikkaan hedelmäinen. Punaviini Fairhills Shiraz 2009 on pehmeä ja täyteläinen. Kuohuviini on perinteikäs Codorniu Original Brut Cava. Codorníu Original Brut Cava on kuiva ja kevyen paahteinen kuohuviini seurusteu-, juhla- tai ruokajuomaksi.
Fairhills-projektin viinitiloilla rakennettiin keväällä 2006 uusi lasten päiväkoti sekä remontoitiin ja laajennettiin kahta olemassa olevaa päiväkotia. Reilun kaupan viineissä rypäletuotanto on  sertifioitu. Monet nykyisistä Reilun kaupan -sertifioiduista tuottajista omistavat joko kokonaan tai osittain viinitiloja, ja ovat  mukana myös viinin valmistuksessa. Reilun kaupan viineistä maksetaan Reilun kaupan lisä, joka käytetään yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin.

Lisätietoja: Fairhills-viinit
www.fairhills.co.za


Toukokuun alusta alkaen S-ryhmän ravintoloissa tarjoillaan Reilun kaupan viinejä ja kuohuviiniä asiakasomistajille 20 €:n etuhintaan (suositushinta ilman S-Etukorttia 31,40 €).


S-ryhmässä on 636 ravintolaa. S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan yhteenlaskettu vähittäismyynti vuonna 2009 oli 848 miljoonaa euroa. Ravitsemistoiminta kattoi siitä 595 miljoonaa euroa.



Sokos Hotel Rikalan PääsiäisRock-tapahtuman pääsylipputulot Salon aluesairaalan Lasten- ja korvatautien yksikölle

2010-05-04

Sokos Hotel Rikalan Bar&Night-ravintolassa järjestetyn PääsiäisRockin pääsylipputulot luovutettiin Rikalan Estradi-tilassa 3.5. Salon aluesairaalan Lasten- ja korvatautien yksikölle.

 

- Viidettä kertaa järjestetty PääsiäisRock keräsi mukavan summan lahjoitettavaksi sairaalan lasten yksikölle, yhteensä 2270 euroa. Tapahtumassa olivat esiintymässä paikallinen Cover Unit -bändi ja illan solisteina lisäksi turkulainen Fia Holmberg sekä paikalliset tutut äänet Anniina Kokko ja Joonas Suominen, kertoo ravintolapäällikkö Peter Miller.

 

Lahjoitusta vastaanottamassa olivat Salon aluesairaalan Lasten- ja korvatautien yksikön ylilääkäri Marjatta Hyttinen ja osastonhoitaja Soili Kirjonen. Lisäksi PääsiäisRock-tapahtumaa edusti paikalla tämän vuoden esiintyjistä Joonas Suominen. Lahjoituksen luovuttavat Rikala Bar&Nightin vuoropäällikkö Piia Aaltonen ja Sokos Hotel Rikalan hotellinjohtaja Jaana Johansson.

 



SSO:n toimipaikat osittain auki perjantaina 16.4.

2010-04-15

Palvelualojen ammattiliitto PAM:n yhden vuorokauden mittainen lakko alkaa 16.4. aamulla klo 6.00 ja päättyy 17.4. klo 6.00. Kaupat ovat normaalisti auki lauantaina 17.4.  Hamstraukseen ei siis ole tarvetta.

SSO:n Prismat, S-marketit, Salet, Sokokset, ABC:t ja Emotion pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan normaalisti. Jos väkeä perjantain vuoroihin ei saada riittävästi, osa toimipaikoista palvelee supistetuilla aukioloajoilla. Mahdollisesti myös supistetulla palveluvalikoimalla ja jotkut toimipaikat pidetään kokonaan suljettuna. Tilanne kuitenkin arvioidaan perjantaina uudelleen. Myös S-ryhmän valtakunnallinen puhelinpalvelu on lakon piirissä, samoin kuin SSO:n Prismojen ja S-market Plazan Infot ja Infojen tarjoamat S-Pankin palvelut.

Tavoitteena on, että asiakkaille syntyisi mahdollisimman vähän haittaa. Tiedotamme auki olevista toimipaikoistamme ja niiden aukioloajoista osoitteessa www.sso.fi, etusivulla (klikkaamalla etusivun kuvaa ”PALVELEMME LAKON AIKANA” avautuu lista lakon ajan aukioloajoista).

Lakko pysäyttää työt päiväksi myös hankinta- ja logistiikkayhtiö Inex Partnersin logistiikkakeskuksessa.



Olisiko kiinnostusta kasvisruokakurseille?

2010-03-31

Järjestän vielä keväällä kurssit, ennen lämpimiä kevät-iltoja.


Tervetuloa iloiseen joukkoomme kokkaamaan kasvisherkkuja!

Kurssi maksaa 15 € ilta, ja sillä saa kaiken: reseptit, opin ja tekemisen sekä päälle vielä ruokanautinnon!
 


Lisätietoja Krassin Seijalta 040-767 6578.
 



Let´s Rock For The Children! - Rikalan PääsiäisRockin lipputulot Salon sairaalan lastenosastolle

2010-03-31

Let´s Rock For The Children!
- Rikalan PääsiäisRockin lipputulot Salon sairaalan lastenosastolle
 
Rikala Bar&Night -ravintolassa järjestetään Kiirastorstaina 1.4.2010 Pääsiäisrock-hyväntekeväisyystapahtuma. Illan pääsylipputulot lahjoitetaan Salon sairaalan lastenosaston tukemiseen.
 
Tänä vuonna illan tarjonta on rakennettu uudella tavalla aiempiin vuosiin verraten, eli illan aikana esiintyvä bändi on paikallinen Cover Unit, joka pyrkii jokaisella esiintymisellään spektaakkelimaiseen ja ainutkertaiseen elämykseen kuulijoille. Luvassa on siis materiaalia aina Back Street Boyseista rankempaan makuun omalla uniikilla tyylillä esitettynä.

Bändin oman ohjelmiston lisäksi illan aikana tulee esiintymään kolme eri artistia, joilla jokaisella on omantyylisensä setti esitettäväksi. Paikallinen tuttavuus Joonas Suominen esittää bändin kanssa Klamydia-paketin, eli jokaiselle tuttua helppoa mukana laulettavaa. Naiskauneutta tapahtumaan tuovat artistit Anniina Kokko ja Fia Holmberg. Anniina on tuttu paikallisista musiikkikuvioista eri yhteyksistä, mm. Easy Livin’ in Salo -tapahtumasta ja K-35 Häppeningistä. Fia Holmberg on aiemmin esiintynyt mm. Pääsiäisrockissa 2007 FiaSko-bändin kanssa ja samalla kokoonpanolla lämmitellyt samana kesänä Irinan keikkaa Rikala Bar&Night:ssa. Kuluneen vuoden aikana hän on mm. osallistunut musikaaliin Turussa. - Luvassa on siis kaikin puolin mahtava elämys hyvän musiikin ystäville, toteaa ravintolapäällikkö Peter Miller.

- Tapahtuma järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa, joten voimme hiljalleen alkaa puhua perinteisestä tapahtumasta. Siksi myös valitsimme tänä vuonna perinteisen ja alkuperäisen lahjoituskohteen, joka vuodesta toiseen tekee arvokasta työtä. Selkeänä perusteena on, että lapset ovat meille kaikille tärkeitä ja haluamme olla tukemassa osaltamme osaston toimintaa, jotta jatkossakin pystytään tarjoamaan mahdollisimman hyvät olosuhteet pienille potilaille ja heidän perheilleen, perustelee Miller.
 
Liput tapahtumaan maksavat 10 €. Ikäraja ravintolaan tapahtumailtana on 18 vuotta.
 



Salossa Euroopan kolmanneksi paras Fransmanni-ravintola

2010-03-23


Keittiöiden ammattilaiset Rovaniemeltä Helsinkiin haastoivat ammattitaitoaan ja paineensietokykyään Gastro-messuilla. Kokit kisasivat ”Euroopan paras Fransmanni” –tittelistä 19.3.2010 Messukeskuksessa Helsingissä.

 

Fransmanni-ravintoloiden keittiöpäälliköiden valmennus huipentui 19.3.2010 Helsingin messukeskuksessa käytyyn ”Euroopan paras Fransmanni” –kokkikilpailuun. Kolmanteen sijaan ylsi hienosti Salon Fransmannin kokkipari keittiömestari Vesa Leppiaho ja vuoromestari Kyösti Laine. Toiselle sijalle tuli Vaasa ja voiton vei Kouvola. Finaalissa kohtasivat Fransmannit Helsinki Kluuvi, Joensuu, Jyväskylä, Kouvola, Salo ja Vaasa.

 

Keittiön ammattilaisille valmennuksen päättyminen kilpailuun antaa mahdollisuuden soveltaa luovuutta, innovatiivisuutta ja kokeilunhalua sekä parantaa paineensietokykyä. Uskon, että julkinen kilpailu myös lisää omaa ammatillista arvostusta, sanoo toimialajohtaja Kosti Talala SSO:sta ja on ylpeä Salon Fransmannin ammattilaisten menestyksestä kilpailussa.

 

- Kokkien työ koostuu nykyään sekä itse ruoan valmistuksesta, myös koko ruokailun merkityksen ymmärtämisestä. Ruokailuelämyksen suunnittelu lähtee asiakkaiden toiveista ja tarpeista, ravintola liikeidean ymmärtämisestä, kuluttajien ruokailuun liittyvien muutoksien huomioimisesta ja kaiken tämän toteuttamisesta taloudellisten tavoitteiden mukaan, kertoo toimialajohtaja Kosti Talala SSO:sta.

 

- Syntyneitä ideoita ja kilpailussa laadittua reseptiikkaa hyödynnämme Fransmannin tulevilla ruokalistoilla, kertoo Fransmanni-konseptin brand manager Katja Malminen. - Kilpailun voittajan kolmen ruokalajin menu on Suomen Fransmanneissa 22.4.- 30.5.2010 parsaviikkojen aikana.

 

Fransmanni on S-ryhmän maalaisranskalainen ravintolakonsepti, johon kuuluu 15 ravintolaa Suomessa ja yksi Pietarissa. Vuodesta 1987 toimineen ravintolakonseptin perustana on rakkaus maalaisranskalaisen keittiön puhtaisiin ja täyteläisiin makuihin ja viineihin. Fransmanni-ketju työllistää noin 220 henkilöä.

 



Lapset syövät ilmaiseksi hiihtolomalla Fransmannissa

2010-02-19

Alle 12-vuotiaat lapset syövät Salon Fransmannissa (Asemakatu 15) ilmaiseksi 22.-28. helmikuuta lasten ruokalistalta.

Tarjous koskee yhtä lasta yhtä ruokailevaa aikuista kohden.



2010-02-05



2010-02-03



2010-02-03



2010-02-03

 



2010-02-03



2010-02-02



2010-01-23



Viiniklubi aloittaa Fransmannissa

2010-01-23

Kaikki viiniklubi-iltaan osallistuvat saavat henkilökohtaisen viiniklubi-kortin, jolla klubilaiset saavat ateria- ja viinietuja ravintola Fransmannista. Kortti on voimassa aina kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.

Uuden vuosikymmenen koittaessa aloitamme Rikalassa Viiniklubin, joka on tarkoitettu KAIKILLE viineistä ja viini- & ruokakulttuurista kiinnostuneille.

Aikaisempaa kokemusta viineistä ei tarvitse olla; innostus ja mielenkiinto viinejä kohtaan riittää!

Viiniklubi-illat järjestetään Sokos Hotel Rikalan tiloissa keskiviikko- / torstai-iltaisin. Kevään aikana iltoja on ohjelmassa 3 kertaa ja iltojen kesto on n. 2 tuntia.

Klubi-iltaan on aina ennalta valittu teema ja illan aikana maistellaan rennossa tunnelmassa teemaan sopivia viinejä talon henkilökunnan tai vierailevan asiantuntijan opastuksella.

Viiniklubi-illan hinta on 13 €. Hinta sisältää viini-tastingin. Maksu suoritetaan klubi-iltana.

Lue lisää: www.ssoravintolat.fi



Perjantai-buffet Antoniosta

2010-01-15



Krassista nyt myös lämpimiä leipiä lounaaksi

2010-01-13

Kasvis- ja kalaravintola Krassi (Turuntie 21) laajentaa valikoimaansa. Toisen kerroksen tuttujen lounasherkkujen lisäksi saatavilla nyt alakerran kahvilasta joka päivä vaihtuva lämmin leipä lounaaksi.

 

Tarjolla on myös erilaisia salaattiannoksia.

 

Tammikuun tarjouksena yläkerran koko lounaspöytä nyt hintaan 8,70 € (norm. 11,10).



Kahvila-kirpputori Pouta avasi ovensa Vilhonkadulla

2009-12-15

 

Kahvila Kirpputori Pouta on avannut ovensa Vilhonkadulla osoitteessa 23 1 a (Terveysaseman vieressä).

 

Yrittäjät Salla Nurmi ja Maria Alapeura palvelevat asiakkaitaan paitsi tarjoamalla 20 euron hintaisia pöytiä myytäville tavaroille, myös Auranmaan Leipomon suussa sulavia ja takuutuoreita leivoksia ryyditettynä hyvällä kahvilla.

 

- Viineri ja kahvi vain kaksi euroa - ja santsikuppi samaan hintaan, vinkkaa Salla Nurmi ja kertoo kahvilassa myytävän myös muun muassa leipää, karjalanpiirakoita, pasteijoita...

 

-Tervetuloa maistamaan! Olemme avoinna päivittäin, myös sunnuntaisin.

 

Salla Nurmi (kuvassa) kertoo vastaanoton olleen hyvä Salossa. - Kirpputoripöydät ovat täynnä ja vakioasiakkaitakin on jo saatu kahvion puolelle. - Erityisesti uunituoreet leivät ovat olleet suosiossa!



Lempiruokaasi lounaaksi?

2009-04-04

 

... kyllä, nyt se on mahdollista, sillä www.ruokasalo.net aloittaa Salon kiinnostavimpien ruokapaikkojen lounaslistojen julkaisun netissä 20. huhtikuuta alkaen.

 

- Lounaslistat päivitetään viikottain, eli jokaisena maanantaina on nähtävillä koko viikon tarjonta. Aikaa ja vaivaa säästyy, kun voi jo ennen lounasaikaansa tehdä päätöksen, missä haluaa ruokailla, Liina Osman sivustoa julkaisevasta Ratsutori Oy:stä kertoo.

 

- Tulemme tarjoamaan kävijöillemme myös tietoa Salon ruokauutisista. Kuka on julkaissut uuden menun? Avattiinko kaupunkiin mielenkiintoinen ravintola tai ruokakauppa? Kaikkea pientä ja mukavaa tietoa hyvän ruuan ystäville, Osman lisää ja toivottaa kaikki kävijät tervetulleiksi!

 

Lisätietoja ja terveisiä tekijöille voitte lähettää osoitteeseen info@ruokasalo.net. Postiosoite on Ruokasalo.net / Ratsutori Oy, Väinönkatu 8 a 20, 24100 Salo.

 

 

Ruokasalo.netin taustatiimi, vasemmalla Ratsutori Oy:ssä tekniikasta

vastaava Jon-Erik Talvio, oikealla  Liina Lehtonen.